Ajankohtaista

 Ingmanedulla vietetään Taidon päivää kehräämällä

13.4.2023

Perjantaina 14.4.2023 vietetään Taidon päivää, jolloin Ingmanedu kulttuurialan ammattiopistossa sukelletaan perinteeseen ja tutustutaan värttinällä ja rukilla kehräämiseen. 

Taitoliitto on valinnut kehräyksen tämän vuoden käsityötekniikaksi. Kehräyksen esiin nostamisella syvennetään tietoisuutta langan ja tekstiilien synnystä, työvaiheiden määrästä ja lisätään arvostusta materiaaleja sekä kädentaitoja kohtaan.  

Käsityö on osa suomalaista kansanperinnettä ja perinteisistä tekniikoista kehrääminen on kuulunut myös Ingmanedun historiaan. Varastoista on nyt kaivettu esiin vanhoja rukkeja ja karstoja, joita on kunnostettu ja ne ovat jälleen käytössä.  

Uusien taitojen oppiminen ja kokemukset ovat myös tärkeä osa käsityötä. Herättelemme Ingmanedussa opiskelijoita ja henkilökuntaa uuden (vanhan) taidon oppimiseen; perjantaina 14.4. klo 10-13 A-talon aulassa Toivalassa kehräyksen saloihin meidät vihkii Tuulikki Böhmisch Kaunismaan tilalta Sorsakoskelta. Työpaja toimii non-stop periaatteella. Mukaan voi tulla vaikka pieneksi hetkeksi ja ilman aiempaa osaamista.

Artikkelin kuva: Viivi Lamberg

Tietoa yhteishaun opiskelijavalinnan etenemisestä Ingmanedulla
Opetushallitus lähettää kaikille hakijoille sähköpostilla tiedon valinnan tuloksista aikaisintaan 15.6.
Lue lisää
Haemme oppilaitokseemme rehtoria
Haemme Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistoon rehtoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.
Lue lisää
Jatkuva haku 10.5.-28.5.2023 elokuussa 2023 alkaviin koulutuksiin
Haussa mukana olevat koulutukset  
Lue lisää
Yhteishaun pääsykokeet Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, audiovisuaalisen viestinnän osaamisala
Yhteishaun pääsykoekutsu ja ennakkotehtävä audiovisuaalisen viestinnän osaamisalalle on lähetetty sähköpostitse
Lue lisää
Ingmanedu Kuopio Design Weekillä 
Kuopio Design Week on pian täällä!  Järjestämme Ingmanedun Ingo oppimisympäristössä
Lue lisää
 Ingmanedulla vietetään Taidon päivää kehräämällä
Perjantaina 14.4.2023 vietetään Taidon päivää, jolloin Ingmanedu kulttuurialan ammattiopistossa sukelletaan perinteeseen
Lue lisää